PERUNAKAKKU

Veikeää vaihtelua kuivien kahvikakkujen kirjoon! Perunakakkuun voi hyvin hyödyntää edellispäivän kattilan pohjalle kylmissään köllöttelemään jääneet keitetyt pottuset. Peruna pääraaka-aineena pitää huolen, että kakku on mehevä, vaikkei ohjeessa voita juuri olekaan. Suloisesti sitruunalta maistuva herkku on onnen omiaan arjen tee- ja kahvihetkiin.

400 g keitettyä perunaa raasteena (esim. kiinteä Solist)
4 keltuaista
50 g pehmeää voita
2 dl sokeria
100 g mannasuurimoita
0,5 dl perunajauhoja
2 tl vaniliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
1 sitruunan kuoriraaste
4 valkuaista
Vuokaan voita ja mannasuurimoita

Sekoita kulhossa perunaraaste, keltuaiset, pehmeä voi ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita mukaan. Lisää sitruunan raastettu kuori ja kääntele lopuksi joukkoon napakaksi vatkattu valkuaisvaahto. Kaada taikina pitkänomaiseen vuokaan ja paista n. 175 asteisessa uunissa tunnin verran