PERUNANKUORET

"Onnellinen se, kenen kellarissa on perunaa" . Tuo leppäläläinen, juuri keksimäni uusi sananlasku on varsin ajankohtainen. Sipsejä ei suotta tarvitse kaupasta kantaa, sillä niitä valmistaa vikkelästi vitamiinipitoisista perunan kuorista!

Perunoita (esim. punakuorinen Mozart)
rypsiöljyä
hyvälaatuista suolaa


Pese ja harjaa perunat puhtaiksi. 
Kuori mahdollisimman paksuja kuoria perunoista.
Kuivaa kuoret kevyesti keittiöpyyhkeen päällä ja laita kulhoon.
Lorauta mukaan hieman rypsiöljyä ja pyöräytä sekaisin.
Levitä leivinpaperin päälle uunipellille.
Katso, että kuoret ovat irti toisistaan, eivätkä jää päällekkäin.
Ripottele päälle suolaa ja paista uunissa kiertoilmalla 175 asteessa noin parikymmentä minuuttia, tai kunnes kuoret ovat rapsakoituneet ja saaneet väriä.
Perunankuoret rapeutuvat vielä uunista ottamisen jälkeenkin jäähtyessään pellillä.

Napostele sellaisenaan tai tarjoile dippikastikkeen kera!