ROSMARIINIPERUNAT

Kolkko kotisuomi kyllästyttää, kaukokaipuu kaihertaa. Välimeren lupsakan lämmin ilmanala, herkkuja notkuvat pitopöydät ja rento lomatunnelma tekisi terää. Tiedätkö tunteen? En miekään.
Allekirjoittanut laskee Konnunsuota kauemmas köröttelyt reissun päälle lähtemiseksi, kaupassakäynti tuntuu ulkomaanmatkalta ja viimepäivinä mustikkamättäillä lähimetsässäkin on meininki ollut kovin kansainvälistä. Vaikka kaukaisimmat reissuni olen tehnyt tuohon perunanheiton päähän, keittiössä makumatkailen mielelläni.
Yhtenä sunnuntaina käytiin Kreikassa. Rapsakat rosmariinipottuset ovat Välimeren maiden klassikkolisuke, ja niitä voi popsia kylmänäkin! Kyytipojaksi näille kansainvälisille kavereille tein kastikkeen satokauden makeimmista mustikoista. Koti-ikävää helpottamaan.

pestyjä Solist-perunoita
valkosipulin kynsiä
oliiviöljyä
mustapippuria
sormisuolaa
tuoretta rosmariinia

Sekoita kaikki ainekset kulhossa. Kaada uunivuokaan ja paahda 200 asteisessa uunissa kullankeltaisiksi noin puolisen tuntia.

Mustikkakastike
1 rs maustamatonta tuorejuustoa
2 dl tuoreita mustikoita
sitruunan kuoriraastetta ja loraus -mehua
ripaus mustapippuria ja sormisuolaa
sokeria

Surauta kaikki ainekset sauvasekoittimella sekaisin. Maista, mausta, maista.