SADONKORJUUSALAATTI

Salaatti miehen tiellä pitää. Siinä jälleen uunituore leppäläläinen sananlasku. Katsos, nyt ei pupelleta mitään pupunruokaa. Sen sijaan lautaselle ladotaan uunissa mukavan makeiksi paahdettuja satokauden juureksia. Kätevä emäntä pyöräyttää kylkeen vielä mainion kastikkeen maapähkinävoista ja kruunaa koko komeuden suolapähkinöillä. Eikä tarvitse edes olla kätevä emäntä. Tähän pystyy isäntäkin! 
Sadonkorjuusalaatti suolapähkinöillä ja maapähkinävoikastikkeella
perunoita
porkkanoita
punajuuria
lanttuloita
öljyä, suolaa, pippuria, hunajaa

Pese pottuset, kuori muut juurekset. Lohko kivankokoiseen kulhoon ja nakkaa mausteet mukaan. Sekoittele kunnolla ja kaada kaikki leivinpaperin päälle uunipellille. Paahda 225 asteisessa uunissa kypsiksi.

Maapähkinävoikastike
100 g kreikkalaista (tai muuta maustamatonta) jogurttia
50 g makeuttamatonta maapähkinävoita
suolaa, sokeria, valkosipulijauhetta

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään, tarkista maku ja varo ettei jalat lähde alta.

Kokoa salaattipedin päälle juureksia ja punasipulia. Lusikoi kastiketta sinne tänne ja viimeistele suolapähkinöillä.