SIENILEIPÄ

Voi Veikkonen!
Otsikolla en nyt viittaa tilan isäntään, vaan yhteen toiseen, miltei yhtä mainioon asiaan. Valtakunnallisen leipäviikon kunniaksi ajattelin kertoa eräästä, jolla on rapea pinta ja pehmeä sydän. Ei, edelleenkään ei puhuta isännästä.
Sen sijaan puhutaan syksyn suussasulavimmasta leivästä, josta ei puutu.. no yhtikäs mitään! Perunasta pehmeytensä saava, satokauden sienten säväyttämä leipä on todellinen sesonkiherkku.


2 vuokaleipää:
5 dl maitoa
1,5 pss kuivahiivaa
1,5 tl suolaa
1 rkl sokeria
300 g keitettyä perunaa
200 g esikäsiteltyjä kanttarelleja
75 g voisulaa
2 dl kaurahiutaleita
10-12 dl vehnäjauhoja

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola ja sokeri sekä haarukalla muussatut pottuset ja pannulla höyräytetyt, jäähtyneet sienet. Sekoittele joukkoon kaurahiutaleet ja osa jauhoista sekä voisula. Alusta loput jauhot mukaan ja jumppaile tasaiseksi taikinaksi. Jaa kahteen suorakaiteen muotoiseen leipävuokaan ja kohottele reilu vartti. Nosta leivät 200 asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi. Laske lämpötilaa 175 asteeseen ja jatka paistoa vielä reilu puoli tuntia.